Maailman monet ongelmat johtuvat siitä, että pidämme itseämme ulkopuolisina sille mitä ulkopuolella tapahtuu. Emme koe olevamme osa ympäristöä tai luontoa. Pahimmassa tapauksessa ajattelemme olevamme vastuussa siitä mitä maailmassa tapahtuu. Tottakai, olemme jossain määrin vastuussa siitä mitä tapahtuu, mutta tässä on kyse eräänlaisesta takaraivoa kalvavasta paranoiasta, joka ei jätä rauhaan. Sellainen, joka estää ostamasta Espanjassa kasvatettuja tomaatteja ja pakottaa neuroottisesti tarkastamaan jokaisen tuotepakkauksen selosteen, vaikka olet tehnyt sen jo kaksikymmentä kertaa aikaisemmin, ja todennäköisesti vielä samassa kaupassa. Paranoiaa voisi kuvailla virkainnokkaaksi televisiolupatarkastajaksi, joka käy aina kerran viikossa ovesi takana. Jostain syystä tiedät kuka on oven takana, mutta silti et pääse eroon ajatuksesta ”entä jos siellä on joku toinen?”.
Luonto kaikkine eri maanosineen on vaikuttava kokonaisuus. Erittäin vaikuttava. Niin vaikuttava ettei se ole yhtään vaikuttunut minun tai sinun toimistasi. Tuntuu jopa siltä, että luontoa, tai tarkennettuna maata, ei pahemmin kiinnosta tippaakaan yksikään niistä asioista joita yritämme tehdä sen hyväksi tai pään menoksi. Se vain on. Maa on itsepintaisen välinpitämätön kaikkeen siihen kohdistuvista teoista ja tekemättömyydestä. Maa ei välitä, vaikka kuset sen päälle, koska se ei ole vaikuttunut kusestasi. Eritteesi, joka katoaa erittäin nopeasti, on vain yksi asia lisää sen pinnalla. Paskan kohtalo on sama. Tämä ei silti tarkoita, vaikka maa ei liikahda paikaltakaan, että kokemus näistä tapahtumista olisi erillinen tai kyseessä olisi vihaan pohjautuva välinpitämättömyys. Se on jotain syvempää. Paska toimii lannoitteena kasveille ja ne saavat siitä lisää voimaa. Kasvit eivät pakota itseään – ne vain ovat läsnä ja avoimina mahdollisuuksille.
Välinpitämättömyys johtuu pitkälti siitä ettei maalla ole kiire minnekkään. Ja myös siitä ettei meillä, kuten ei monilla muillakaan eläimillä, todellisuudessa ole valtaa, vaikka haluaisimme pitääkin itseämme ylimielisesti maapallon herroina ja rouvina. Luonto on onnistunut jo monta kertaa tuhoamaan kokonaisia lajeja, ilman minkäänlaisia ponnistuksia. Asiat ovat vain tapahtuneet ja eliöt ovat joutuneet kestämään seuraukset. Dinosaurukset kuolivat planeetan omassa ajallisessa mittakaavassa nopeammin kuin silmänräpäyksessä. Monet muut ovat kokeneet saman kohtaloon.
Dharman kolmas sinetti: ”Mikään ole itsenäisesti olemassa”. Meidän on helppo ymmärtää tämän sateen kohdalla, kuinka pilvet muodustavat ja niin edelleen. Jokainen meistä on oppinut tämän biologian tunnilla. Unohdamme että tämä pitää meidän kaikkien kohdalla paikkansa. Kehomme, kuten kaikki muukin, ilmestyy yhtä taianomaisesti kuin elokuva valkokankaalla. Kun olosuhteet ja ympäristö on oikea - asiat tapahtuvat. Elokuva ei ole erillinen projektorista eikä valkokankaasta. Me emme ole erillisiä luonnosta emmekä taivaasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti